Description
Ducar 26″ ajoleikkuri on kompakti päältä ajettava ruohonleikkuri pihapiireihin, joissa on nurmialueiden lisäksi puita, pensaita, rakennusten kulmia ja muita kierrettäviä kohtia. 65 cm leikkuuleveys on selvästi työnnettävää leikkuria tehokkaampi, mutta koneen koko pysyy silti maltillisena. 47 cm kääntösäde auttaa liikkumaan ahtaammissa paikoissa ilman jatkuvaa peruuttelua.
Leikkuutapoja on kolme: keräävä, sivulle heittävä ja silppuava. Keräävä leikkuu jättää pihan siistiksi, sivulle heitto sopii pidemmälle ruoholle ja silppuava leikkuu palauttaa hienonnetun ruohon nurmikon pintaan. Mukana tuleva 150 litran keräin vähentää tyhjennyskertoja, ja kerääjän voi tyhjentää nousematta pois istuimelta. Se on pieni asia paperilla, mutta iso asia silloin kun pihaa kierretään monta kierrosta.
Käyttöä helpottavat sähköstartti, kaasu ja jarrupolkimella käytettävä CVT-vaihteisto sekä säädettävä istuin. Leikkuukorkeuksia on viisi välillä 35–75 mm, joten nurmen voi leikata lyhyemmäksi viimeistelyyn tai jättää hieman pidemmäksi kuivemmalla kelillä. LED-ajovalot eivät tee koneesta yöajoneuvoa, mutta ne parantavat näkyvyyttä esimerkiksi syksyn hämärissä keleissä.
Moottori:
- Ducar 4-tahti DV224
- Teho: 4,4 kW
- Kierrosnopeus: 3200 rpm
- Polttoainetankin tilavuus: 1,8 l
- Polttoine: bensiini
- Öljynmäärä: 0,5 l
- Suositeltu moottori öljy: 10W30
- Sähkökäynnistys avaimella
Ajonopeudet ja ajo-ominaisuudet:
- 3-in-1: silppuava leikkuutoiminto, keräävä ja sivulle puhaltava leikkuutoiminto
- Vaihteisto: CVT
- Vetotapa: Takaa vetävä
- Runko: Pulverimaalattu teräs
- Työskentelyalue: ~2000 m²
- Ajonopeus eteen: 1,5 – 2 – 4,7 – 6 km/h
- Ajonopeus taakse: 2,4 km/h
- Kääntösäde: 47 cm
- Leikkuuleveys: 65 cm
- Leikkuukorkeus: 5-portainen, 35 – 75 mm
- Nousukulma: Max. 10%
- Säädettävä penkki
- 150 l kerääjä
- Ajovalot
Rakenne:
- Tuotteen koko: 186,5 x 104 x 76 cm
- Renkaat edessä: 10 x 400-4 Tubeless 1,5 bar
- Renkaat takana: 13 x 500-6 Tubeless 1,8 bar
- Tuotteen paino: 130 kg
- Pakkauksen paino: 153 kg
- Pakkauksen koko: 146,5 x 78 x 67,2 cm, pakattu teräskehikkoon
Käyttöohje Tulostettava pdf-sivu Heräsikö kysymyksiä? Asiakaspalvelumme on valmiina auttamaan






Reviews
There are no reviews yet.