Description
Victorinox SwissTool Burnished on monitoimityökalu silloin, kun avaimenperään ripustettava pikkunäppärä työkalu ei enää riitä. Tämä on 312 grammaa ja 115 millimetriä sveitsiläistä työkalua, johon on pakattu 27 toimintoa pihdeistä puusahaan, metalliviilaan ja ruuvitalttoihin. Kyseessä on ammattimaiseen käyttöön suunniteltu järeä monitoimityökalu, joka on käytössä muun muassa Suomen Puolustusvoimilla.
SwissToolin rakenne on käytössä erityisen näppärä. Kaikki työkalut avautuvat suoraan rungon sivuilta, joten pihtejä ei tarvitse ensin levittää auki päästäkseen käsiksi esimerkiksi ruuvitalttaan, sahaan tai terään. Työkalut myös lukittuvat käyttöasentoon ja vapautetaan erillisellä vapautuskytkimellä. Kun puukonterällä, sahalla tai ruuvitaltalla annetaan kunnolla töitä, on mukava tietää, ettei työkalu päätä kesken kaiken taittua takaisin sormille.
Varsinaiset pihdit eivät nekään ole pelkät pihdit. Niistä löytyvät nallipuristin, sivuleikkuri, lankaleikkuri sekä johtoliittimen puristin. Leikkaamiseen tarjolla ovat puukonterä ja sahateräpuukko, minkä lisäksi työkalusta löytyvät puusaha, metallisaha ja metalliviila. Mukana on myös puutaltta sekä purasin eli näverrin.
Ruuvien kimppuun pääsee Phillips 1+2 -ruuvimeisselillä sekä 2, 3, 5 ja 7,5 mm ruuvitaltoilla. Sähkö- ja johtotöitä varten käytössä ovat johdontaivuttaja sekä U- ja V-malliset johdonkuorijat. Tölkinavaaja ja kruunukorkinavaaja hoitavat puolestaan ne työtehtävät, jotka yleensä alkavat vasta varsinaisten töiden päätyttyä.
Rungosta löytyy lisäksi 23 cm / 9 tuuman mitta, suorakulma sekä kiinnitysreiät vaijerille tai korkkiruuville. Kyseessä on siis enemmän mukana kulkeva pieni työkalupakki kuin tavallinen linkkuveitsi.
Burnished-version musta viimeistely ei ole tehty vain näyttämään asialliselta. Teräksen pinnalle muodostetaan emäksisellä oksidointikäsittelyllä musta suojakerros, joka auttaa suojaamaan työkalua korroosiolta. Ensimmäisillä käyttökerroilla pinnasta saattaa jäädä käsiin mustia jälkiä, mikä kuuluu tämän pintakäsittelyn ominaisuuksiin. Työkalun voi puhdistaa käyttöoppaan ohjeiden mukaisesti.
SwissToolin mukana tulee nyloninen vyökotelo. Se on tässä tapauksessa varsin tervetullut varuste, sillä 312 gramman painoinen työkalu on kyllä mahdollista kantaa taskussa, mutta vyöllä se kulkee huomattavasti mukavammin ja pysyy nopeasti saatavilla.
Jos työkalulta vaaditaan muutakin kuin satunnaisen paketin avaamista, SwissTool Burnished alkaa olla oikeassa elementissään. 27 toimintoa, lukittuvat työkalut, järeät pihdit ja korroosiolta suojaava musta viimeistely tekevät siitä työkalun huoltoon, korjauksiin, kenttäkäyttöön ja muihin tilanteisiin, joissa mukana pitäisi olla vähän enemmän kuin pelkkä hyvä asenne.
Ominaisuudet
- Tuotetyyppi: monitoimityökalu
- Malli: SwissTool Burnished
- Toimintojen määrä: 27
- Pihdit, joissa nallipuristin (nallipihdit)
- Sivuleikkuri 40 HRC kovuuteen
- Lankaleikkuri 53 HRC kovuuteen
- Johtoliittimen puristin
- Puukonterä
- Sahateräpuukko
- Phillips-ruuvimeisseli 1+2
- Purasin / näverrin
- Tölkinavaaja
- Ruuvitaltta 3 mm
- Kruunukorkinavaaja
- Ruuvitaltta 5 mm
- Johdontaivuttaja
- Ruuvitaltta 2 mm
- Ruuvitaltta / väännin 7,5 mm
- Puutaltta
- Johdonkuorija / -leikkuri U
- Johdonkuorija V
- Puusaha
- Metalliviila
- Metallisaha
- Viivoitin / mitta: 23 cm / 9″
- Terien salpalukitus
- Suorakulma
- Terien vapautuskytkin
- Kiinnitysreiät vaijerille / korkkiruuville
- Vyökotelo: nylon
- Kaikki työkalut avautuvat suoraan sivuilta ilman pihtien avaamista
- Musta oksidoitu pintakäsittely
- Pintakäsittely suojaa korroosiolta
- Ensimmäisillä käyttökerroilla pinnasta saattaa jäädä käsiin mustia jälkiä
- Pituus: 115 mm
- Leveys: 35 mm
- Korkeus: 18 mm
- Nettopaino: 312 g
- Bruttopaino: 360 g
- Alkuperämaa: Sveitsi
Tulostettava pdf-sivu Heräsikö kysymyksiä? Asiakaspalvelumme on valmiina auttamaan






Reviews
There are no reviews yet.